PURJEHDUSMATKAILUA. Kahdeksassa vuodessa yksin maapallon ympäri
Klikkaa, niin saat lisätietoja

ISBN 978-952-92-8555-6
 
 Seuraavassa on katkelma Yksinäinen purjehtija -kirjasarjan kirjasta numero 2 
 
   ......Päätin lähteä tutustumaan läheisen uimarannan elämään. Sieltä kuului aina viikonloppuisin musiikki ja kansaa oli kuin meren mutaa ja sieltähän Songsterin ranskalainen naapuri rahtasi tyttöystäviään. Kaikenikäisiä ja värisiä ihmisiä oli sadoittain uimassa, hiekkarannalla, rantakeittiöiden ympärillä pöytien ääressä päivänvarjojen alla ja rantabaareissa. Oli iltapäivän loppupää ja tunnelma korkealla. Kaikki näyttivät syövän ostereita. Tavallinen annos oli kukkuralautasellinen avattuja raakoja ostereita, muutama lemonin puolikas ja pullo olutta tai vodkalaimia. Joillain oli lisäksi sämpylä tai rapea lihapiirakka. Yleisin asu oli uimapuku t-paidalla tai ilman. Siellä täällä näkyi nuorilla naisilla stringejä. Siis sellainen uima-asu, joka muodostuu suurin piirtein kahdesta narusta. Rintojen yli menevä naru on vähän leveämpi. Kokonaisia perheitä istui tuomillaan kokoontaittuvilla tuoleilla ahmien ostereita. Tuli mieleen Bob Marleyn laulun sanat:.... Lets get together and feel alright....
   Uimarannan vieressä oli marina ja siinä laitimmaisena uponnut suuri modernin näköinen purjevene, josta vain toinen puoli kantta oli pinnan yläpuolella. Sen 30-40 metriä pitkä kolmisaalinkinen masto oli noin 30 astetta vinossa. Joukko poikia leikki tarzania lennättämällä itseään nostimilla kannelta kauas mereen. Pursi oli hylky ja selvästi kallis sellainen. Jo pelkkä riki paksuine tankovantteineen oli maksanut pienen omaisuuden. Kuulin, että vene oli rikkoutunut laituria vasten myrskyssä seitsemän vuotta sitten. Ihmettelin, miksi sitä ei oltu korjattu, vaikka Trinillä kyllä arvioitiin Iivanan jälkeen, että täysin uponneesta purkkarista ei kannata maksaa mitään. Sen kunnostaminen tulee niin kalliiksi. Kävelin rantaa eteenpäin ihmisten lomitse ja tulin avoseinäisen baarin kohdalle, jossa oli tanssit. Kahdeksanmiehinen orkesteri soitti latinalaisia rytmejä ja kaikenikäiset enimmäkseen uimapukuiset ihmiset tanssivat. Osa istuskeli pöydissä tanssilattian ympärillä juomia siemaillen.  Juhlamestarina hääri uimahousuissa ja kastanjetit käsissä erittäin ilmeikäs vanha herra, eräänlainen kyllähullu, jolla oli appelsiinin kokoinen kasvain vasemman rinnan alla. Hän näytti tuntevan kaikki kappaleet, lauloi innolla mukana ja liehui ympäriinsä kansaa innostaen.
   Vieressäni hiekalla seisoi pari housupukuista tyttöä. Mies viittoili heitäkin sisälle tanssiin, mutta he eivät lähteneet. Helppohan se oli ymmärtää. Eihän ollut soveliasta mennä puettuna lähes alastomien tansseihin. Sitten orkesteri alkoi soittaa kappaletta, jossa oli hyvin nopea afrikkalainen rytmi. Vanhemmat parit poistuivat istumaan ja nuoriso valtasi lattian. Voi sitä tyttöjen pyllyjen liikettä! Seniori seiloria alkoi ihan huimata. Siinä oli yhdistyneenä egyptiläinen napatanssi, Tico Tico ja Afrikan kuumat rytmit.
   Satojen sukupolvien harjoittelu oli irrottanut naisen keskiruumiin ällistyttävällä tavalla. Tanssijoita seuratessa tuli mieleen, että naisille se saattoi olla raisua elämäniloista liikuntaa, mutta miehille tarkoitushakuista esileikkiä. Lattialle muodostui parhaista tanssijoista kuin kilpapareja, joille muut antoivat tilaa. Lopulta oli vain paras pari jäljellä ja kaikki muut sen ympärillä hurraamassa. Välillä mentiin naisen haarojen ali välillä miehen kuin limboten. Tosin kädetkin olivat lattiassa ja koko ruumis tärisi eteenpäin pienin nykäyksin. Lopulta en nähnyt enää juuri mitään, kun ihmiset nousivat seisomaan nähdäkseen paremmin.
   Sitten alettiin jälleen soittaa  normaalenpia rytmejä. Pari keski-ikäistä saksalaista pariskuntaa oli myös lattialla. He tanssivat kyllä hyvin, mutta olihan se semmoista korrektin kalpeaa menoa paikallisiin verraten. Toinen saksalainen rouva oli niin innoissaan, että ei olisi halunnut millään lopettaa. Seuralainen vinkkasi lopulta pöydästä kaverinsa jatkamaan. Miehellä oli semmoinen myyntipuolen liikemiehen kestohymy naamalla. Edessäni olevassa pöydässä istui noin kymmenvuotias poika yksin, kun vanhemmat olivat tanssimassa, ja nappaili olutta pöydällä olevasta pullosta.
   Aamun netissä kerrottiin, että naapurini argentiinalainen Fernandes se joka oli menettänyt mastonsa törmättyään laivan kanssa ja palelluttanut kätensä, josta oli amputoitu sormia, oli mennyt eilen kalastajien rantaan dinghyllä ostamaan vähän sardiineja. Kun hän käveli kumiveneestä ylös majoja kohti, tuli häntä vastaan iso mies rikottu pullo kädessään ja uhkasi eteen päästyään: ”Anna mulle kamera tai tapan sinut.” Fernandes, joka ei hänkään ole ihan ruipelo, antoi kameransa ja poistui saman tien dinghyllä Jackin kapakkiin, josta teki puhelimella ilmoituksen poliisille. Koska oli pyhäpäivä, ei poliisia ollut vapaana tulemaan rantaan, vaan asia jäi maanantaille.
   8.6. Tänään se sitten tapahtui. Tässä oli jo muutaman päivän liikkunut fysiikan lakeja uhmaten pieni kovakuorinen saippuarasian kokoinen dinghy, se Norjassa tehty. Naapurillani oli Puuskaniemessä ollut sellainen ja olin lainannut sitä pari kertaa. Yhden hengen se kantoi ihan o.k. ja kaksikin kevyttä, jos oli tyyni, mutta tämä pariskunta souteli ankkurilahdella, jossa kalastajat porhalsivat surutta toistakymmentä solmua piroguilla purkkareiden välistä. Olin juuri saapunut dinghylaiturille, kun pariskunta lähti raskaiden ostoskassien kanssa matkaan. Piskuinen jolla kulki piripinnassa yhä ulommaksi. Yht´äkkiä tuli veneiden takaa näkyviin pirogue, joka porhalsi 20 - 30 metrin päästä jollan ohi. Peräaalto saavutti jollan. Pariskunta yritti kääntää jollan aaltoja kohti, mutta aalto vyöryi suoraan dinghyn yli, joka upposi saman tien ja pariskunta joutui uimasille. Olin syöksymässä kumiveneeseeni rientääkseni apuun, kun pirogue kurvasi takaisin ja alkoi auttaa veden varaan joutuneita. Ostoskassit menivät pohjaan, mutta matkustajat ja dinghy pelastettiin. Vesi oli niin matalaa, että kasseihin olisi voinut sukeltaa köyden, mutta he eivät enää löytäneet sitä kohtaa.
   Maanantaina oli hammaslääkäripäivä. Hammaslääkärin apulainen, senjorita, tuli avaamaan ostoskeskuksen käytävästä odotushuoneeseen johtavan lukitun oven, hymyili kauniisti ja sanoi tuttavallisesti ”Ola”. Ensimmäisillä kerroilla hän oli toivottanut virallisemmin ”Buenos Dias”. Senora, Dra. Juaguina de Martines, keski-ikäinen hammaslääkärini, tuntui olevan tänään erityisen hyvällä päällä, otti minut vastaan tanssiaskelin ja kysyi: ”How did your teeth enjoy the weekend?” Ajattelin, että tänään tulee tapahtumaan jotain kauheaa, koska vastaanotto oli poikkeuksellisen epäilyttävä. Sillä aikaa kun lääkäri ilmeisesti hioi pistimiään ja poriaan, kerroin argentiinalaiselle purjehtijalle sattuneet onnettomat tapahtumat. Ajattelin, että se vähentää muutamia tanssiaskelia. Eihän nyt hammaslääkärin sopinut tanssahdella, kun avuton asiakas oli astumassa piinapenkkiin. Hänen suhtautumisensa kipureaktioihin oli huomaavaista, mutta sarkastista. Kun olin alussa erehtynyt sanomaan pienien vihlaisujen kohdalla: ”Ei tunnu miltään. Olen istunut kymmeniä tunteja hammaslääkärin tuolissa.” Hän ei aluksi myöhemmin ollut huomaavinaan kiemurteluani ja kysyi sitten kuin muina naisina: ”Does it hurt?”
   Opin pian, että Dra. Juaguinan tuolissa ei kannata leikkiä sankaria. Poraus- ja muut operaatiot menivät tänäänkin ihan kohtuullisesti. Sain monen piikin puudutuksen, eikä toinen puoli leukaani tiennyt lopulta tuon taivaallista. Mutta senoran ja senjoritan hilpeä mielentila jatkui. Taustamusiikista tuli joku tuttu kappale ja molemmat alkoivat ensin hyräillä ja sitten ihan laulaa mukana. Samalla lääkäri porasi hammastani. Tämä lauluesitys yllätti. Muuten olin kyllä jo tottunut siihen, että samaan aikaan puhuttiin puhelimeen, jonka pieni mikrofoni oli kiinnitetty lääkärin takin kaulukseen. Ymmärsin puheluista hyvin vähän, mutta usein soittaja oli ilmeisesti lääkärin  nuorin poika Marko, joka oli Margaritan saaren purjelautamestari. Istunnon päätyttyä en voinut olla kysymättä, oliko tapahtunut jotain poikkeuksellista hyvää, koska lääkäri oli niin hyvällä päällä. Silloin Juaguina kertoi, että hänen vuokraansa oli alennettu 10 prosenttia, koska hän oli uhannut muuttaa muualle korkean vuokran takia.
   Kävin Juaguinan luona parin kuukauden ajan ja tulin melko tuttavaksi hänen kanssaan. Hän oli tempperimentikas, eloisa, muodoltaan melko pyöreä joka suuntaan ja juuri täyttänyt 50 v. Salaisuutena hän kertoi minulle käyneensä lääkärilllä rasvaimuissa, kun muut laihdutuskeinot auttoivat niin hitaasti. Oli rasvaimuista haittaakin.  Jonkin aikaa ei bikineissä voinut esiintyä uimarannalla.  
   Juaguinan mies oli huomattava liikemies ja pääosakas rakenteilla olevassa suuressa mantereelle tulevassa marinassa. Venezuela oli kovaa vauhtia viemässä halvemmilla hinnoilla ja kuivemmalla ilmastolla hurrikaanikauden venehuoltomarkkinoita Trinidadilta eteläisellä Karibialla.
   Robert ja uusi tulokas, singlehand, Hans, istuivat iltapäivällä oluella Jackin ulkoilmakapakissa yhden tytön kanssa, jonka olin nähnyt hengailevan usein Juanin Marinassa ja kapakissa. Menin samaan pöytään. Tytön ja Hanssin kemiat näyttivät kohdanneen. Pohdittiin turvallisuustilannetta. Olihan pari tapausta sattunut juuri peräjälkeen. Robert tiesi, että jos machete tai veitsi kädessä hyökkäävää rosvoa ampuu 22 kaliberin pistoolilla, rosvo kerkeää vielä huitaista vaikka luoti osuisi sydämeen. Yhdeksänmillisen tai 38:n luodissa on niin paljon enemmän energiaa, että se yleensä pysäyttää hyökkääjän, vaikka ei osuisikaan kuolettavasti ja jos ampuu läheltä 12 kaliberin haulikolla, hyökkääjä kaatuu takaperin kumoon. Neljännen minioluen kohdalla tyttö siirtyi istumaan Hansin syliin ja viidennen oluen jälkeen tyttö ja Hans lähtivät dinghylaiturille päin.
   Kysyin Robertilta, oliko tyttö pick-up? Johon Robert: ”Joo, sen nimi on Marina. Kaikki sen tuntee. Mulle se sanoi kerran kaljassa, että Walterilla on marinan isoin pene. Mutta se ei oo vielä nähny mun,” lisäsi Robert leikkisästi. ”Eikä minun,” jatkoin minä leikillisesti. Olut oli alkanut jo vaikuttaa. Marina oli kertonut senkin, että Walter oli mahdottoman kestävä. Hän ja yksi toinen chica olivat jo ihan poikki, mutta Walter oli vaan koko ajan heidän kimpussaan, eikä ollut vasta kuin puoliyö......